Aamulla nukuin mahdollisimman pitkään. Edellinen ilta tuntui hiukan otsalohkoissa, mutta ei auta valittaa kun on itse aiheutettua...
Klo 10.20 olin kuitenkin valmiina luovuttamaan huoneen ja odottelin taksia joka veisi minut satamaan. Vanha kunnon Proteus odotteli jo laiturissa kun taksi kurvasi satamaan. Hiukan jännitti nousta kyytiin, sillä laiva näytti aikas vanhalta ja raihnaiselta jo.
Sisällä oli kuitenkin ihan kohtalaiset tilat; kahvila, pöytiä ja tuoleja sekä lokoisan näköisiä leposohvia. Kaikki kuluneita niin kuin laivakin, mutta ajoivat asiansa. Asetuin ylös kannelle ja seurailin lähtövalmisteluja. Pian koneet jyrähtivät käyntiin ja harmaa savu tuprahteli piipuista. Rodos jäi jälleen kerran taake ja pitkä merimatka kohti Nissirosta alkoi. Laiva suuntasi kohti Turkin rannikkoa ja Symiä. Vielä ennen Nissirosta laiva pysähtyisi Tiloksella. Matkanteko oli hidasta, mutta tasaista. Juuri minun makuuni.
Vajaan kahden tunnin päästä saavuimme Symille. Kyllä Gialin satama sitten on kaunis!
Jo laivaan noustuani kiinnitin huomiota kahteen isoon koiraan, jotka matkustivat isäntänsä ja jonkun toisen - ei kreikkalaisen näköisen - miehen kanssa. Nämä kaksi miestä kuitenkin puhuivat kreikkaa toisilleen. Tämä toinen mies, siis se ei-kreikkalainen kierteli ahkerasti juttelemassa myös muiden matkustajien kanssa.
Koirat olivat kytkettyinä toinen toiselle ja toinen toiselle puolelle kantta, koiramatkustajille takoitetuille paikoille. Isäntä kävi jatkuvasti hakemassa raikasta vettä kippoihin ja kaatoi välillä viileää vettä myös koirien päälle.
Laivan saapuessa pysähdykselle Tiloksen satamaan, se ei-kreikkalainen herra alkoi jutella myös minun kanssani. Hän esittäytyi: kertoi nimekseen Pete ja kertoi olevansa amerikkalainen mutta kasvaneensa Kreikassa, joten osasi kielen. Pete sanoi hänen ja toisen kreikkalaisen miehen olevan "compañeros", kaverukset. Pete oli kastanut kreikkalaisen miehen pienen tyttären ja nyt he olivat menossa Nissirokselle metsästämään. Ahaa, Pete olikin jonkin sortin pappi. Arvioisin Peten iäksi 55-65v.
No, olin tietenkin utelias metsästysreissun ja mahdollisen saaliin suhteen. Sain tietää että he - ja tietenkin mukana olevat koirat - metsästävät lintuja. Sain tietää myös lintujen nimen, mutta eihän nimi nyt minulle sanonut mitään. Jotain sen verran isoja lintuja kuitenkin, että niistä sai kuulema hyvän paistin. Koirat olivat välttämättömyys kyseisten lintujen metsästyksessä; linnut saatiin esille piiloistaan koirien avulla.
Selostuksen jälkeen Pete oli huolissaan että nyt sanois
inkin olevani kasvissyöjä, mutta huojensin miehen mieltä kertomalla olevani täysi lihansyöjä ja nimenomaan riistan ystävä. Kerroin vanhemmistani jotka molemmat metsästävät ja voisin aivan hyvin metsästää itsekin.
Matka jatkui hissukseen ja nautin todella merellä olemisesta. Istuin välillä kannella auringossa, välillä varjossa, välillä kävin lepuuttamassa silmiä ja hakemassa viilennystä alakerran ilmastoidusta oleskelutilasta. Join kahvit ja söin sämpylän lounaaksi.
Kirjaa en jaksanut lukea enkä ristikoita täyttää, oli niin raukean ja leppoisan mukava vaan olla ja katsella ohi lipuvia purjeveneitä, ihailla horisontissa häämöttäviä saaria ja tuijottaa loputtomasti aaltoilevaa merta.
Lopulta, hiukan myöhässä aikataulusta, noin klo 17.20 saavuimme Nissirokselle, Mandrakin satamaan. Pieneltä näytti kylä, niin kuin pitikin. Ja itse Nissiroksen saari todella vehreältä. Saari on aivan erilainen kuin muut saaret lähistöllä; maaperä on rikasta ja hedelmällistä purkautuneen tulivuoden ansiosta.
Olin jo Tilokselta lähettänyt sähköpostia yhteen hotelliin Nissiroksella, mutten koskaan saanut vastausta tiedusteluuni. Päätin kuitenkin käydä ensimmäiseksi kysymässä sieltä majoitusta, sillä hotellia oli kehuttu kovasti keskustelupalstoilla. Tiesin, että Hotelli Romantzo sijaitsi aivan sataman lähellä, Mandrakin kylän laidalla.
Kun astelin ulos laivasta, kreikkalainen compañero, Pete ja koirat kyydissään, hurautti ohitseni mustalla Jeepillä. Itse lähdin suunnistamaan satamasta vasemmalle, kohti hotelli Romantzoa.
Hotellissa oli omistajaperhe paikalla ja huone löytyi vaikeuksitta. Pieni (siis TODELLA pieni) huone kylpyhuoneella, jääkaapilla, televisiolla ja ilmastoinnilla varustettuna teki 25 euroa yöltä. Sanoin etten tiedä kuinka kauan aion viipyä, mutta se ei ollut ongelma. Hotellin nuori herra, nimeltään Giorgos (tietenkin!!) auttoi laukun huoneeseeni ja pääsin asettautumaan.
Voi ihanaa, miten kaunis näky ava
utui ylhäältä oveni edestä!
Mennessäni takaisin alas respaan kohtasin tutut kasvot. "Minä olin täällä ensin!", huusin Petelle ja koiria kiinnittävälle kreikkalaiselle. Peten kanssa oli helppo jäädä suustaan kiinni, niin puhelias tämä kirkonmies oli. Lopulta selvisi, että Pete oli saanut huoneen vierestäni, joten naapureita oltiin.
Lähdin tutkimaan kylää ja etsimään nettiyhteyttä. Hotellissa en saanut koneellani minkäänlaista signaalia. Etsin myös supermarketin josta sain ostettua muutaman litran vettä. Nettikahvilaa en löytänyt ja palattuani hotellille Giorgios vaan puhui jostakin ilmaisesta kunnan ylläpitämästä nettiyhteydestä. Salasana oli kuulema ilmainen. No, en ymmärtänyt mitään, sillä koneeni ei saanut mitään signaalia edelleenkään.
Pienen levon, suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasin takaisin kylään syömään ja seuraamaan millainen Mandraki olisi illalla. Löysin aivan ihanan tavernan rannasta ja päätin jäädä siihen syömään.
Tavernassa rouva toimi tarjoilijana ja mies kokkasi. Sain todella ystävällistä palvelua heti alusta asti ja kysyinkin rouvan suositusta pääruuaksi. Hän suositeli ehdottomasti ottamaan tuoretta kalaa, jota he olivat iltapäivällä saaneet. Kalan suhteen minua ei tarvinnut kahta kertaa suostutella. Alkuruuaksi valitsin annoksen Nissyroksen omaa juustoa.
Juusto oli sellaista ricotta/raejuusto -tyyppistä valkoista juustoa joka ei itsessään maistu millekään. Suolaa, pippuria ja oliiviöljyä siis mausteeksi. Kala oli iso vonkale (riitttävästi yhdelle) ja oli superhyvää! Kyllä huomasi että kala oli todellakin tuoretta.
Tavernassa juoksenteli eri kokoisia ja näköisiä kissoja, niin kuin muuallakin kylässä. Yksi pieni musta pentukissa tuli kerjäämään minulta ruokaa. Kun en heti antanut, kissa hyppäsi yllättäen pöydälle. Hätistin kissan pois ja tavernan rouva huomasi sen. Hän kauhistui kissan käytöstä ja juoksi äkkiä vihaisen näköisenä sisälle. Ajattelin, että mitähän nyt seuraa ja mitä rouva meinaa kissaraukalle tehdä. Kyllä oli naurussa pitelemistä, kun rouva hetken päästä hyökkäsi takaisin terassille iso, värikäs, lasten SuperSoaker -vesipyssy mukanaan! Kissat saivat jalat alleen vesiruiskun saattelemina!
Illallisen jälkeen menin ajoissa nukkumaan väsyttävän meripäivän jälkeen!
hin, mutta en juurikaan paikallisiin. Varsinkin Nissiroksella ihmiset tuntuivat olevan jopa hieman sisäänpäinkääntyneitä ja ujoja. Ystävällisiä toki kaikkialla.
