Takaisin Rodokselle vanhan tuttavan kyydissä

Kello soi 6.30 ja herätti minut aivan liian aikaisin. Nopea laittautuminen valmiiksi, kamat kassiin ja menoksi. Se hyvä puoli aikaisissa herätyksissä on, että näkee auringonnousun. Livadian puolella saarta se nimenomaan on mahdollista.

Satamakahvilasta löysin tuttuja naamoja; Helen ja Richard - tietokilpailukaverini - olivat jo ehtineet juoda kahvit ja odottelivat myös laivan lähtöä. Pian Blue Star Diagoras saapuikin ja tervehdin "vanhaa tuttua" ilolla. Isolla, hitaalla laivalla matkanteko on sentään ihan erilaista kuin täyteen sullotussa umpinaisessa katamaraanissa. Asetuimmekin Helenin ja Richardin kanssa peräkannelle taittamaan matkaa.

Pariskunta kertoi kuinka he olivat tulleet aikoinaan Tilokselle, vielä kun Livadia oli muutaman talon kyläpahanen, teitä ei ollut eikä näin ollen ajoneuvojakaan. Muutama vuosi myöhemmin joku saarelaisita hankki skootterin ja se olikin sitten ainut kapistus joka silloin tällöin rikkoi kylän hiljaisuuden. Vuosi vuodelta kylä on kasvanut isommaksi, turisteja ja palveluita turisteille on tullut lisää ja melkein joka vuosi myös Richard ja Helen ovat saarelle palanneet.

Naureskelimme vielä taannoiselle tietovisailuvoitollemme. Kerroin kuinka seuraavana päivänä kaksi eri ihmistä tervehti minua kylällä ja huikkasi, että sinähän olit eilen siellä visailussa. Kerroin myös mitä oli tapahtunut Howardille ja Lynnille (se toinen pariskunta joka asuu Luxenburgissa): he olivat menneet sisään johonkin kauppaan ja perältä oli kuulunut kommentti "nyt yksi niistä voittajista on täällä". Kyllä meitä nauratti moinen kuuluisuus! Paikalliset julkkikset! :-)

Matka kesti reilut kaksi tuntia ja meni todella nopeasti siinä jutellessa. Satamassa jätimme hyvästit ja toivotimme hyvät jatkot. Helen ja Richard lentäisivät takaisin Englantiin huomenna, keskiviikkona. Minä lähdin metsästämään taksia. Hotelli, jonka olin varannut sijaitsi nyt täysin toisella puolella kaupunkia, eli siellä ns. tuulisen rannan puolella. Sain Hotel Parthenonista huoneen hintaan 28 e / yö ja siihen sisältyi myös aamupala.

Kävelin sataman porttien ulkopuolelle ja näin siellä muutamia takseja. Yksi kuski huitoi minulle jotain. Näin että hän oli juuri ottanut asiakkaat. Hän kuitenkin edelleen kutsui minua ja kun menin auton luokse hän viittasi minua astumaan autoon. Takaluukku oli jo nyt, ilman minun laukkuakin, niin täynnä ettei se menisi kiinni. Kuski otti jostakin narua ja nosti laukkuni kasan päälle. Ja narulla koko komeus kiinni. Minä taas sullouduin takapenkille kahden naisen seuraksi ja etupenkillä oli mies lapsi sylissään. Oli pikkuisen ahdasta ja kuumaa!

Kerroin minne olen menossa ja kuski lähti matkaan. Mietin, että mitenköhän kauan matka kestää, minne muut ovat menossa ja mitenkähän laukkuni pysyy kyydissä. No ensimmäisenä pois jäivät mies ja lapsi. Sitten vähän matkan päästä naiset. Seurasin silmä tarkkana maksavatko muut jotain vai oliko tämä joku "viedään turisti viimeisenä ja se maksaa koko lystin" -vedätys. Naisetkin maksoivat kyytinsä ja kun pääsin itse viimein perille lasku oli 8 euroa. Ei siis paha. Ja laukkukin oli vielä tallessa.

Hotelliin sisäänkirjautuminen oli mieleenpainuva. Tiskillä olimme minä ja punatukkainen nuori tyttö. Tunnistin tytön samaksi tytöksi joka oli Blue Starilla tänä aamuna tulossa Rodokselle, seuranaan vanha mies. Ensin ajattelin, että mies on tytön isoisä tms. mutta se miten he istuivat sylikkän takakannella kertoi kyllä, että siinä on vain hiukan isommalla ikäerolla varustettu pariskunta.

No, resepsuunin vanha herra löi meille Rodoksen kartat eteen ja sitten alkoi selostus. Mies selosti juurta jaksaen, ilmansuunnista lähtien kaiken. Piirsi reittejä karttaan jne. Minä aloin jo kyllästyä, mutta en millään raaskinut keskeyttää ystävällistä isäntää. Aina jos punatukkainen tyttö yritti kääntää kartan, mies oikaisi sen ja sanoi "pohjoinen on tuolla, pohjoinen on aina tuolla" ja viittelöi pohjoisen suuntaan. Muutamia asioita tyttö ei millään meinannut ymmärtää ja minä aloin jo ihmetellä että mistä ihmeestä tyttö oli kotoisin. Selostuksen päätteeksi saimme molemmat Hotel Parthenonin valkoiset lippalakit. Kuinka ystävällistä... ja hassua ja turistimaisen noloa. Minun oli ihan pakko kysyä tytöltä mistä hän on kotoisin ja vastaus oli Brasiliasta. Se selittikin paljon.... nuorella tytöllä luultavasti ei olisi varaa useamman viikon lomailuun Euroopassa ilman varakkaamman vanhemman herran seuraa.

Koska kello oli vasta kymmenen, en saanut huonetta heti. Laukun sain kuitenkin jättää hotelliin säilytykseen. Lähdin tutkimaan lähitienoota ja etsimään aamupalaa. Olikin jo aika nälkä. Hotellin vieressä oli mukava, pieni grillityyppinen kahvila josta sain kunnon aamiaisen kahveineen ja appelsiinimehuineen kuudella eurolla. Aamiaisen jälkeen etsin apteekin (mikä olikin helppoa hotellin isännän ohjeiden avulla!) ja ostin lääkettä hyttysenpistoihin. Apteekkari suositteli rupatadiiniä (Rupafin 10mg) joka on jonkin sortin uuden sukupolven antihistamiini. No, otinkin heti yhden tabletin sillä kutina alkoi olla melkoinen. Kuuma ilma pahentaa asiaa ja kaipasinkin jo kipeästi uuteen ilmastoituun hotellihuoneeseeni. Pari tuntia piti vielä odottaa...

Löysin kahvilan jossa toimi netti. Istuin siellä kunnes kello oli 13 tienoilla ja lähdin takaisin hotellille. Rupafinillä on selvästikin sama sivuvaikutus kuin muillakin antihistamiineilla: armoton väsytys. Meinasin nukahtaa jo sinne kahvilaan ja kun lopulta sain huoneen, ajattelin mennä päikkäreille.

No, hotellihuone sijaitsi respasta kerroksen alaspäin. Käytävässä haisi vahvasti tupakka ja huoneessa oli todella ummehtunut haju. Lisäksi en saanut ilmastointia toimimaan. Päätin kerrankin vaatia vastinetta vähille rahoilleni ja menin takaisin respaan pyytämään uutta huonetta. Nainen vastaanotossa valitteli että he ovat aivan täynnä, mutta jos iltapäivällä tulee peruutuksia, saisin toisen huoneen. Kello neljän jälkeen voisi asiaa kysellä. Menin takaisin huoneeseeni ja sain onneksi ilmastoinnin toimimaan hetken säätämisen jälkeen. Voisin ainakin ottaa ne päiväunet huoneenvaihtoa odotellessa.

Kun heräsin ennen neljää, tuntui jo paljon paremmalta ja ajattelin että ehkä voisin pitää huoneen. Menin suihkuun ja kesken föönauksen kuulen ovelta koputuksen.

Poika vastaanotosta tuli ilmoittamaan, että toinen huoneeni olisi valmis. Oho, no ei muuta kuin siirtämään kamat uuteen huoneeseen... Uusi huone oli 2. kerroksessa ja siinä oli parveke hotellin julkisivulle.

Illalla lähdin seikkailemaan Rodoksen uuden kaupungin ihmisvilinään. Kävelin ensin rantaa pitkin, mutta "Sinikan suomalaisen kaupan" kohdalta käännyin keskustaan päin ravintoloiden ja supermarkettien reunustamaa katua. Tämä oli sitä viimeisen päälle turisteille suunnattua elämää. Voi apua, ajattelin. Päädyin yhden sisäänheittäjän ansiosta syömään "Jason´s no 1" nimiseen ravintolaan. Söin kalaa ja sanotaanko nyt näin että hinta-laatusuhde ei ollut ihan kohdillaan.... Lisäksi ravintola ei antanut minun käyttää nettiyhteyttään, joten eipähän tarvitse mennä sinne uudelleen.